Kotisiivouspalvelu työ

MITÄ ON KOTISIIVOUSPALVELUTYÖ?

Jotta viihdymme omassa kodissamme, on puhtaudella siinä suuri merkitys. Siisti ja järjestyksessä oleva koti on myös osa turvallisuutta. Me Pirkanmaan Avustajakeskuksessa haluamme auttaa asiakkaitamme jotta heillä olisi mukavampaa ja turvallisempaa viettää elämäänsä omissa kodeissaan. Työkohteinamme ovat erilaisten henkilöiden kodit jotka eivät sairauden, vamman tai muun syyn vuoksi kykene itse huolehtimaan oman asuntonsa puhtaanapidosta. 

MITÄ KOTISIIVOUSPALVELUTYÖ?

Ennen palvelun aloittamista teemme kartoituskäynnin, jossa mietitään ja suunnitellaan yhdessä asiakkaan kanssa siivouksen tarve, työtehtävät ja käyntimäärät. Katsomme samalla että asiakkaan kotoa löytyy tarvittavat siivousvälineet. Pyrimme siihen että jokaisen luona käy joka siivouksella sama henkilö jotta kodin siivoustyöt ja -välineet sekä asiakas ovat työntekijälle tuttuja. Myös asiakkaalle on mukavampaa kun ei aina saavu uusi ihminen hänen kotiinsa. Se että tarvittavat työvälineet ovat valmiiksi asiakkaiden luona, mahdollistaa työntekijän kulkemisen kohteeseen myös julkisella liikenteellä 

Siivoukseen kuuluu pölyjen pyyhkiminen, imurointi, lattioiden pesu, wc:n pesu, keittiön tasojen siistiminen. Mattojen ulos vieminen, ikkunoiden ja parvekelasien sekä saunan pesu ovat erikseen sovittavissa olevia palveluita.

MILLAINEN HENKILÖ SOPII KOTISIIVOUSPALVELUTYÖHÖN?

Henkilö, joka on luotettava, huolellinen, reipas ja on motivoitunut työhönsä niin että haluaa siivouksen jäljen olevan hyvää ja laadukasta. Henkilöllä tarvitsee olla riittävät taidot kodissa tehtävien siivousten suorittamiseksi. Myös hyvä fyysinen kunto on tärkeässä roolissa. Työhön ei ole tutkinto- tai koulutusvaatimuksia. Palkkaus ysostes G 12 A.