Tutustu terapeuttiin

Hei, olen Tiina. Olen Pirkanmaan Avustajakeskus Oy:n ratkaisukeskeinen lyhytterapeutti, tällä hetkellä vielä opiskelijana. Olen työskennellyt sosiaali- ja terveysalalla vuodesta 1998 lähtien. Ensin lähihoitajana lasten ja erityistä tukea tarvitsevien lasten ja perheidensä kanssa. Myöhemmin siirryin hoitajana elämänkaaren toiseen päähän työskentelemään erilaisissa tilanteissa olevien ihmisten ja heidän perheidensä kanssa. Geronomiopiskelujen (AMK) myötä työnkuvani muuttui ja siirryin perushoitotyöstä hiukan erilaisempiin tehtäviin. Sosiaalialan YAMK opintojen myötä työkenttä sai vielä lisämahdollisuuksia. Yhtä kaikki minun mielenkiintoni kohteena ja vahvuualueinani on aina ollut ihmisten kuunteleminen ja psykososiaalinen tukeminen jokaisessa työtehtävässä, eri menetelmin ja keinoin. Näitä menetelmiä, keinoja ja oppeja on kuulunut jo aiempiin opiskeluihin ja olenkin niitä käyttänyt laajasti omissa asiakaskohtaamisissani.
Kaikissa tehtävissäni toimiessani, eniten minua ovat opettaneet erilaisten ihmisten kohtaaminen. Olen saanut kohdata paljon ihmisiä erilaisissa elämäntilanteissa, ollut mukana niin onnistumisissa kuin luopumisissakin, ollut tukena ja turvana, ohjannut eteenpäin vaikeassa tilanteessa ja nauranut vedet silmissä yhdessä asiakkaan kanssa. Pitkä työkokemus, erilaiset opiskelut ja oman elämän tilanteet ovat antaneet yhdessä minulle omanlaisensa työkalupakin, jonka avulla kuuntelen ja tuen ihmisiä. Lisänä tähän vielä nykyinen opiskeluni lyhytterapeutiksi. Kaikki nuo yhdessä ovat rakentaneet ja rakentavat minun ammattitaitoani. Yhdessä unelmieni kanssa ne ovat myös luoneet minulle elämän, jota elän juuri nyt.
Minua
on aina kiinnostanut ihmisyys ja ihmisenä kasvu. Nyt kun elämänkokemusta on jo
vähän takana, koen olevani myös ihmisenä valmis auttamaan toista ihmistä
paremmin. Työssäni asiakkaan kanssa pyrin luomaan välillemme luottamuksellisen
ja siten turvallisen terapiasuhteen. Ihmisenä
olen lämmin, ymmärtäväinen ja tukea antava. Koen olevani positiivinen ja
omaavani ongelmanratkaisu- ja organisointikykyä. Kunnioitan asiakasta aina yksilönä ja oman
elämänsä asiantuntijana. Kohtaamisissa muunnan oman toimintani asiakkaan
tarpeiden ja arvojen mukaiseksi. Tapaamisiin voit tulla täysin omana itsenäsi, jännittämättä.
Ystävällisesti, Tiina
Koulutuksiani:
Ratkaisukeskeinen lyhytterapeutti, opis. valm. kevät 2024
AlfaPartners Academy Oy
Psykoterapeuttiset valmiudet, opisk. valm tammikuu -2024
Alfa Partner Academy Oy
Sosiaaliala, Geronomi YAMK, 2020
Seinäjoen ammattikorkeakoulu
Geronomi AMK, 2015
Seinäjoen ammattikorkeakoulu
Muistihoitaja, 2012
Tampereen ammattiopisto
Lähihoitaja, 1999
seinäjoen aikuiskoulutuskeskus 1999
sekä muita lyhempiä koulutuksia